keskiviikko 20. joulukuuta 2006

On taas räplätty tietokonetta

Muutama tietokoneella muokkaamani kuva leikekirjakuvista.







Tässä joskus aikaisemmin lupaamani kuva vierashuoneestamme. Enkelit ovat sisareni ja minun viimevuotisesta toisesta yhteisestä joulunäyttelystämme. Näyttelyssä enkeleillä oli valtavat rusetit vyötäröllä ja valkoiset runsaat parimetriset hameet. Vierashuoneen sänkyjen pääty toimii nyt oivallisesti hameena!

Tila jossa enkelit olivat esillä, oli melkein neljä metriä korkea ja töiltä vaadittiin kokoa ja näyttävyyttä. Näyttely on toisaalta väärä sana, joulutunnelman luonti kai oikeampi. Tarkoituksena oli tarjota rauhallinen hengähdystauko kiireen keskelle. Näyttelypaikka on todella tunnelmallinen satavuotinen vanha rakennus, joka on kunnostettu ja entisöity viihtyisäksi kahvilaksi.

Molemmat näyttelymme ovat olleet mielenkiintoisia projekteja uuden ja vanhan yhdistämisessa ja uusien elementtien tuomisessa vanhaan traditioon Hauskaa oli myös tehdä töitä oman ihanan pikkusiskonsa kanssa ja yhdistää kaksi ihan erilaista tyyliä harmooniseksi kokonaisuudeksi. Aikomus oli myös tänä jouluna järjestää yhdessä näyttely, mutta sisareni työkiireiden takia jouduimme aikeistamme luopumaan.

1 kommentti:

TilkkuSatu kirjoitti...

Hei!
Löysin blogisi blogilistalta. Muutama päivä piti lukea, että sain varmuuden siihen että tunnemme ;)Tämä näyttelyjuttu varmisti sen =)Rauhallista Joulua....

Blogitekstisuositus

Väriä ja persoonallista ilmettä